Poolbiljardin EM-kilpailut: Suomen miehille joukkuehopeaa

Joni Ahola
28.3.2017

Suomen hopeajoukkue 2017 (vasemmalta): Ville Hämäläinen, Jani Uski, Petri Makkonen, Kim Laaksonen, Henrik Öhrnberg
Suomen hopeajoukkue 2017 (vasemmalta): Ville Hämäläinen, Jani Uski, Petri Makkonen, Kim Laaksonen, Henrik Öhrnberg

Suomen miehet saavuttivat poolbiljardin EM-kilpailuijen joukkueturnauksessa hopeaa myöhään maanantai-iltana Suomen aikaa Portugalin Albufeirassa. Viisihenkisessä joukkueessa pelasivat Jani Uski, Petri Makkonen, Kim Laaksonen, Ville Hämäläinen ja Henrik Öhrnberg.

Suomi kohtasi illan semifinaalissa Espanjan ja joukkueen pelaava kokoonpano kolmesta pelistä (8-, 9- ja 10-pallo) koostuvassa ottelussa oli kisoissa parhaiten menestyneet Uski, Makkonen sekä Laaksonen. Makkosen hävittyä oman ottelunsa, olivat paineet Uskin ja Laaksosen harteella, joista tuore Euroopan mestari kasipallossa hallitsi pöytää jälleen täydellisesti voittaen ottelunsa selkeästi erin 8-3. Kim Laaksonen oli peliään jo 4-1 tappioasemassa mutta piti hermonsa ja vastustajansa hyvin kurissa voittaen pelinsä lopulta niukasti 9-7.

Finaalissa vastaan asettui vahva Itävalta, terävimpänä kärkenä vuoden 2016 ysipallon maailmanmestari Albin Ouschan. Hän antoikin Laaksoselle pikaisen koulutuksen ysipallon saloista voittaen erin 9-2 jolloin katseet kääntyivät nyt puolestaan Makkosen ja Uskin otteluihin. Suomen ranking #1 Makkonen voitti pelinsä 8-4 ja tässä vaiheessa ratkaisuottelu oli tilanteessa 6-6, Jani Uskin ja Mario He’n välillä. Peli eteni aina ratkaisuerään, jossa Suomalaisella oli paikka ratkaista ottelu, mutta epäonnistui irrottamaan viimeisen nipussa olleen pallonsa niukasti ja jätti vastustajalle näin paikan kuitata Itävallalle EM-kultaa.

Hopeasijan ansiosta Suomi jakaa nyt turnauksen mitalitaulukon ykkössijaa Hollannin kanssa.
Tässä vielä semifinaalien ja finaalien lopulliset tulokset:

Semifinaali:
Espanja 1 - 2 Suomi
10-pallo: Francisco Diaz-Pizarro 8 - 3 Petri Makkonen
8-pallo: David Alcaide 3 - 8 Jani Uski
9-pallo: Francisco Sanchez Ruiz 7 - 9 Kim Laaksonen

Finaali:
Itävalta 2 - 1 Suomi
10-pallo: Maximilian Lechner 4 - 8 Petri Makkonen
8-pallo: Mario He 8 - 7 Jani Uski
9-pallo: Albin Ouschan 9 - 2 Kim Laaksonen

Lopputulokset, joukkueturnaus, poolbiljardin EM:
1. Itävalta
2. Suomi
3.-4. Puola & Espanja

Turnaus huipentuu tänään perjantaina ysipalloturnauksen loppupeleihin joissa mukana vielä 32 parhaan joukossa ovat Petri Makkonen ja Kim Laaksonen sekä Jouni Tähti pyörätuolisarjassa.

Lisätietoja ja pelaajien haastattelupyynnöt Tommi Lamminaho, lajipäällikkö, poolbiljardi numerossa 0408295494 tai sähköpostitse tommi.lamminaho@gmail.com